"Sinut on hyväksytty..."

Päiväni oli kerrassaan kurja. Olin niin korviani myöten täynnä maanantain vastoinkäymisiä, että tuijotin vain kelloa ja toivoin, että työpäivä kuluisi nopeasti pois alta. Sitten. Keskellä maanantaiepätoivon syvintä alhoa, aivan yllättäen sähköpostiini kolahti viesti, jonka en ollut uskonut saapuvan niin pian. Saati sitten sillä sisällöllä. Yritin työpisteelläni hillitä kiihtymystäni ja tukahduttaa riemunkiljahdukseni, kun luin viestin otsikkoriviltä:

"Tervetuloa opiskelemaan Sibelius-Akatemian avoimeen yliopistoon!
Sinut on hyväksytty --"

Ollessani syksyllä Maria Hostikan barokkisunnuntaikursseilla taisin kuulla mahdollisuudesta suorittaa historiallisten tanssien opintoja Sibelius-Akatemian avoimessa yliopistossa. Jotain puhetta oli tiiviskurssien muodossa järjestettävistä avoimen yliopiston kursseista, joista voisi saada oikein todistuksenkin. En ollut ihan varma, ymmärsinkö oikein, joten en jäänyt asiaa sen enempää pohtimaan. Jostain kumman syystä kuitenkin harhauduin Sibelius-Akatemian sivuille sattumalta juuri ennen hakuajan alkamista. Olin ajatellut tarkistaa, että eihän mitään tiiviskursseja ole ohjelmassa keväälle. Kai minä olin ymmärtänyt väärin...

Mutta siellähän komeili barokkitanssin kurssi, ja hakuaika kevään opintoihin aukeaisi juuri! Kyseessä ei olisi tiiviskurssi, mutta jokin veti minua puoleensa kuin hunaja kärpästä. Mietin pitkään, hakisinko vai en. Lopulta vatvottuani jonkin aikaa päätin kirjoittaa opettajalle ja kysyä, mahtaisinko selvitä kurssista, ja vastaus oli myöntävä. Sitten pohdin vielä pari päivää, jaksaisinko ravata Helsingissä kaksi kertaa viikossa helmi-maaliskuun ajan. Kerrankos sitä eletään! Täytin hakulomakkeen ennen jouluostoksille lähtemistä ja lähetin sen matkaan, vaikka olin hieman tyytymätön, miten perustelin opinto-oikeushakemustani. Siihen kun ei oikein voinut kirjoittaa: "Haluan tätä tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta elämässäni! Antakaa minun opiskella tanssia."

Olen suunnattoman innoissani. Kevättä on nyt täytynyt hieman suunnitella, jotta Helsingin-reissaaminen onnistuu. Vaikka se tulee olemaan raskasta, aion myös nauttia ja ottaa ilon irti kahdesta kuukaudestani helsinkiläisten ystävieni ja laajan konserttikirjon äärellä. Kalenteriin on alkanut kertyä merkintöjä kiinnostavista Siban konserteista: Bachin cembalosävellyksiä, Mozartin sonaatteja fortepianolle ja viululle... Mitä minä vielä löydänkään?

Mutta ennen kaikkea täyttyy lapsuudesta asti mukana kantamani unelma tanssiopinnoista. Jo pienestä pitäen haaveilin, että kun olen iso, menen isoon ja hienoon balettikouluun ja opiskelen tanssia ja sitten minusta tulee tanssija. No, pienen lapsen haave on onneksi jalostunut tässä matkan varrella ja ikä hionut siitä jyrkimmät kulmat. Aikoinani teini-iässä taistelin äitini kanssa, jotta saisin aloittaa tanssimisen. Vaikka laji on vaihtunut vuosien saatossa klassisesta baletista irlantilaiseen kansantanssiin ja lavatansseista historiallisiin tansseihin, nykyään nautin tanssimisesta ja olen menossa suorittamaan kolme opintopistettä barokkitanssia avoimeen yliopistoon. Ja olen sanomattoman onnellinen!

Ei kaikki kuitenkaan ole pelkkää ruusunpunaista riemua. Totta kai minua huolestuttaa, miten jaksan matkata Helsinkiin kaksi kertaa viikossa. Toivon, että palava intoni barokkitanssia kohtaan ja ainutkertainen tilaisuus toteuttaa tämä unelma, herättävät minut tiistai- ja perjantaiaamuisin viideltä ja pitävät mielen korkealla kahlatessani lumessa ja loskassa rautatieasemalle keskellä talviaamun pimeyttä. Toisekseen minua huolettavat jalkani ja se, kestävätkö ne barokkitunteja kaksi kertaa viikossa. Tähän päälle tietenkin L'Amusetten ja Saltatores Tavastensesin tanssiharjoitukset kotopuolessa Tampereella. Onneksi voin hieman karsia tanssikokoonpanojemme harjoituksista vielä alkuvuodesta, mutta kesää ajatellen on loppukeväällä pakko harjoitella, jotta kehtaa kesän markkinoilla mukana pyörähdellä. Voi olla, että tällä hetkellä varsin heikossa kunnossa olevat jalkani eivät yksinkertaisesti jaksa, jos en pidä niistä hyvää huolta. Etenkin nilkat voivat muodostua ongelmaksi, mutta aion ottaa riskin ja samalla yrittää vahvistaa nilkkoja hiljalleen.

En ennen eilisiltaa tajunnutkaan, kuinka innoissani olen tästä. Tapasin ystäväni, jonka kanssa emme yleensä halaile, mutta hän oli yksi niistä henkilöistä, joille halusin kertoa, että minut oli hyväksytty kurssille, ja hänet nähdessään sinkosin suoraan hänen kaulaansa tajuamatta sitä itsekään ja kimitin, että olin hakenut ja päässyt barokkitanssikurssille avoimeen yliopistoon. Ihmeekseni sain takaisin halauksen ja hämmästyneet onnittelut.

Siispä, räpylät, älkää nyt pettäkö minua!